Seinämaalaukset

Koetko tarvitsevasi säväkkyyttä ja väriä rappukäytävän tai muun yleisen tilan seinälle?

Minulla on tällä hetkellä käytössä kaksi eri tekniikkaa. Ensimmäiseen ei tule mitään esittävää kuvaa eli kyse on värien, kiiltoasteiden ja struktuurin vaihtelusta johon tilan erilaiset valaistukset vaikuttavat.

Toiseen tulee sabluunalla tehty esittävä kuva, jonka voit  valita kaavain.fi sivustolta. Tässä ideassa seinä maalataan yksiväriseksi esimerkiksi puolikiiltävällä seinämaalilla. Kuvion tulee olla suhteellisen iso jotta se peittää kolmasosan seinästä. Kuvio maalataan sabluunan avulla samalla värillä kun seinä, mutta eri kiiltoasteella esimerkiksi täyshimmeällä. näin saadaan jopa yleisimmin käytetystä maalarinvalkoisesta seinästä elävä taideteos.

Näitä kaikkia tekniikoita yhdistelemällä saadaan yksilöllinen ja juuri sinun värimaailmaasi sopiva taideteos-seinä.

Koska me emme ole vielä tähän mennessä dokumentoineet seinämaalauksen tekemistä verkkokauppaamme. Tarjoamme ensimmäiselle onnekkaalle tilaajalle seinämaalauksen pääkaupunkiseudulla pelkän kaavaimen hinnalla. Ehtona on, että saamme dokumentoida kaikkia seinämaalauksen tekemisen vaiheita ja käyttää niitä sivustollamme.